Kuva: Ronja Verkasalo

Kontakti-Improvisaatio Finland.net


 


KI:n historia yleisesti

Kontakti-improvisaatio syntyi Yhdysvalloissa 1970-luvulla, ja syntymävuotena pidetään vuotta 1972. Sen isänä tunnetaan amerikkalainen Steve Paxton (1939–), joka tutki liikettä ja tanssijuutta uusista näkökulmista kollegoidensa kanssa 60–70-lukujen vaihteessa.

Steve Paxton oli entinen Merce Cunninghamin ryhmän tanssija, joka toimi aktiivisesti Grand Union -improvisaatioryhmässä ja Judson Church -kollektiivissa New Yorkissa. Hän opiskeli japanilaista martial arts -tekniikkaa aikidoa ja alkoi kokeilla aikidon tekniikoita myös tanssissa. Release- ja kehontietoisuustekniikoiden kehittyminen oli myös keskeisessä roolissa kontakti-improvisaation synnyssä. Paxton kollegoineen haastoi koko länsimaisen tanssin askelkuvioihin perustuvan liikesanaston ja esteettisyyden vaatimuksen, koreografisen teos-ajattelun, tekijä-subjektin ja esteettisesti muotoillun tanssijan ruumiin.

Tanssimuodon tekivät mahdolliseksi ajan sosiaaliset ja kulttuuriset olosuhteet. Moderni kääntyi 1960-luvulla postmoderniksi ja tapa ajatella tanssia muuttui. Nimitykset uusi tanssi, kokeellinen tanssi ja postmoderni tanssi kuvaavat kaikki 1960–70-luvuilla Yhdysvalloissa syntynyttä tanssitaiteen muotoa. Kontakti-improvisaatio on osa samaa historiallista kehitystä. Kyseessä on moninainen länsimaisen taidetanssin piiriin luettava ilmiö, joka tuli Suomeen 1980-luvulla.

Kontakti-improvisaatio yhdisti olemuksessaan uskomattoman määrän 60-luvulla vaikuttaneita suuntauksia yhteen, aivan uudenlaiseen tanssimuotoon. Sen kehityksessä ja olemuksessa ovat läsnä fyysisen teatterin ja sosiaalisten tanssien kehitys, martial arts -vaikutteet ja eri ruumiintietoisuustekniikat sekä Merce Cunninghamin käsitykset ruumiista ja siitä, että mikä tahansa liike voi olla tanssia. Myös feminismi vaikutti tanssimuodon sukupuolikäsitykseen: Naiset ja miehet tekevät samoja liikkeitä, eikä liikemateriaalia erotella sukupuolen mukaan.

Kontakti-improvisaatio kehittyi kollektiivisena yhteistyönä ja se myös jäi avoimeksi, jatkuvasti kehittyväksi muodoksi. Paxton ei halunnut tanssiin hierarkiaa; hän tahtoi kehittää uusia sosiaalisia rakenteita ja vaihtoehtoisia tapoja organisoida tanssia. Sosiaalista puolta kuvastaa myös se, että kontakti-improvisaation tanssijat puhuvat usein kontakti-improvisaatio-yhteisöstä. Nykyisin kontakti-improvisaatio on levinnyt eri puolille maapalloa ja lajin harrastajat tapaavat toisiaan kursseilla ja festivaaleilla.

LÄHTEET:

Novack, Cynthia J. 1990. Sharing the Dance. Contact Improvisation and American Culture. Madison: University of Wisconsin Press.

Halonen, Ulla 1999. Buddhan kaltaiseksi: sukupuolineutraalia ja egotonta tilaa tavoittelemassa. Katsaus uuden tanssin harjoittajiin muuttuvassa maailmassa. Teoksessa Tuija Hovi, Aili Nenola, Tuula Sakaranaho, Elina Vuola (toim.), Uskonto ja sukupuoli, 251–270. Helsinki: Yliopistopaino.

KI Suomessa

Haluatko kirjoittaa tämän? Ota yhteyttä (yhteydenottolomakkeen kautta)